Perhekotiin saapui asukkaita. Sinne tulivat mielenterveysongelmista kärsivä 37-vuotias Jessica ja Downin oireyhtymää sairastava 28-vuotias Mira. He olivat olleet samassa perheessä, Jessica oli asunut vanhempiensa luona sen jälkeen kun oli sairastunut psyykkisesti ja Mira oli pelastettu huonoista kotioloista sukulaistensa luota perhehoitoon samaan perheeseen.
He olivat kiintyneet toisiinsa syvästi ja käytännössä kuin sisarukset. Syy heidän tulemiseen Ahosille oli se kun Jessican äiti kuoli eikä isä jaksanut huolehtia näistä tytöistä ja halusi nämä tytöt perhehoitoon kodin ulkopuolelle.
Tytöt viihtyivät hyvin ja asettuivat heti taloksi. Kumpikin sai oman huoneen ja perheessä alkoi jo melko pian mukava yhteinen elämä. He surivat aluksi paljonkin Jessican äidin kuolemaa, joka on ihan ymmärrettävä surun aihe, mutta vähitellen he kotiutuivat, osallistuivat talon askareisiin ja kiintyivät perhehoitajiinsa.
Jessica aloitti kuntouttavan työtoiminnan eräälä työpajalla johon Jessica kulki linja-autolla aluksi kahtena päivänä viikosta mutta myöhemmin on tarkoitus että lisätään päiviä. Miran kohdalla työkuviot muuttuivat kokonaan koska Mira asuu nyt niin kaukana aiemmasta työpaikastaan että siellä ei ole mielekästä käydä enää. Mutta kiirettä ei pidetty. Arveltiin, että Mira saa aluksi olla kotona perhehoitopaikassa ja elää rauhalista elämää mutta jos löytyy joku kiva työpaikka niin sitä voisi kysellä Miralle sitten.
Vielä on tilaa perhekodissa ja sinne oli itse asiassa nyt hakenut asukkaaksi myös 40-vuotias Janika jolla on Downin syndrooma ja syy perhehoitoon on Janikalla ikääntymisen myötä heikentynyt toimintakyky ja se ettei hän enää pärjää tukiasunnossa.
Ahosen pariskunta on käynyt perhehoitovalmennuksen ja päätti ottaa luokseen aikuisia kehitysvammaisia ja mielenterveyskuntoutujia perhehoitoon.Tässä kerrotaan Ahosen perhehoitokodin elämästä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ahosen uudet asukkaat
Ahoset saivat nyt VALPEn kautta uusia hoidettavia kun aiemmat asukkaat muuttivat pois, kuka minnekin tai kuolivat. Nyt heille sai muuttaa...
-
Psykiatrisena erikoissairaanhoitajana ja sen jälkeen myös poliisikoulun käyneenä ja poliisina työskennellyt Eero Ahonen ja hänen puolisonsa ...
-
Ahosen perhekodissa entiset asukkaat joko kuolivat tai sitten muuttivat toisenlaiseen asumismuotoon. Ahoset saivat tietää että heille tulee ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.