Janika jolla toimintakyky on alkanut heikentyä ja sen vuoksi pärjääminen tuetussa ryhmäkodissa on haasteellista mutta toisaalta varsinaista valvontaa hän ei tarvitse koska ei ole vaaraksi itselleen eikä muille vaan on kuitenkin erittäin luotettava, on nelikymppinen Down-nainen joka saapui Ahosen perhekotiin.
Janika vaikka yleensä downit on ylipainoisia, on normaalia hoikempi ja kapeakasvoinen ja vaaleahiuksinen kuten äitinsä aikoinaan ja ihan täsmälleen äitinsä näköinen muuten paitsi että extrana on nuo downin syndrooman kasvojen piirteet, oli aluksi hiukan jännittynyt Ahosen perhekotiin tullessaan. Nimittäin aiemmassa ryhmäkodissa oli ollut poika joka oli haukkunut Janikaa kummitukseksi koska Janika on kuulemma kummituksen näköinen ja aina kun Janika on paikalla niin silloin kuulemma kummittelee.
Tuossa Ahosen perhekodissa ei kuitenkaan kukaan noin käyttäytynyt vaan oikein mukavilta vaikutti asukkaat ja myös perhehoitajat. Janika asettautui hyvin sinne asumaan ja Janika otettiin hyvin vastaan. Sitten Mikael ja Kyösti ottivat Ahosen perhekotiinkin yhteyttä morjestus auto-asiassa että lähtisikö joku kehitysvammainen morjestus auton matkassa pitkin kyliä kiertelemään ja Janika oli siihen hommaan sopiva ja tuo autolla kiertely oli tästä lähtien Janikan työtä.
Ahosen pariskunta on käynyt perhehoitovalmennuksen ja päätti ottaa luokseen aikuisia kehitysvammaisia ja mielenterveyskuntoutujia perhehoitoon.Tässä kerrotaan Ahosen perhehoitokodin elämästä
maanantai 4. syyskuuta 2017
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ahosen uudet asukkaat
Ahoset saivat nyt VALPEn kautta uusia hoidettavia kun aiemmat asukkaat muuttivat pois, kuka minnekin tai kuolivat. Nyt heille sai muuttaa...
-
Psykiatrisena erikoissairaanhoitajana ja sen jälkeen myös poliisikoulun käyneenä ja poliisina työskennellyt Eero Ahonen ja hänen puolisonsa ...
-
Ahosen perhekodissa entiset asukkaat joko kuolivat tai sitten muuttivat toisenlaiseen asumismuotoon. Ahoset saivat tietää että heille tulee ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.